VANJA

Arvioitu syntymäaika 2016
Koko noin 55-60cm
Uros
Galkino Podvorje- tarha
Kotihoidossa HYVINKÄÄLLÄ!

Vanja on hyvin erityinen poika. Hän joutui tarhalle ollessaan vielä pentu ja eli ensimmäiset 2 vuotta tarhalla pelokkaana kontin alla. Tarhalla Vanja ei kunnolla ottanut kontaktia ihmiseen. 
Vanja saapui suomeen kotihoitoon alkukeväällä 2018. Vanjan kanssa on tehty paljon töitä puolen vuoden ajan ja pojasta on kuoriutunut aivan mahtava pakkaus! Luonteeltaan poika on läheisyyden kipeä ja hyvin leikkisä. Vanja rakastaa aamun köllötyksiä ja hakeutuu aina halittavaksi kun siihen on mahdollisuus. Ulkona jaksaa riehua ja leikkiä vaikka useamman tunnin. Arkuus on enää pinnallista ja liittyy lähinnä uusiin tilanteisiin. Vanja selvästi tukeutuu muihin koiriin, jonka takia hänet luovutetaan vain toisen tai useamman koiran kaveriksi. Kotihoidossa Vanja on asunut 3 muun koiran kanssa ja koirapuistossa on tullut kaikkien kanssa toimeen. Suhtautumista kissoihin ei tiedetä. Riistaviettiä löytyy jonkun verran. Hihnassa kävelee mallikkaasti. Kotona Vanja on rauhallinen, eikä turhia hötkyile. On tottunut olemaan yksin kotona, ei hauku eikä tee tuhoja. Autossa matkustaa rauhallisesti ja hyppää mielellään itse auton kyytiin. Vanja on tottunut kotihoidossa pieniin lapsiin, mutta pysyttelee niistä sopivan matkan etäisyydellä. 

Vanjan kohdalla oman perheen vaatimuslista on melko pitkä:
- Aikaisempi koirakokemus aremmista katsotaan eduksi
- Rauhallinen koti, jossa ei alle kouluikäisiä lapsia
- Vähintään yksi reipas koirakaveri (isompi kokoinen, jotta sopii leikkikaveriksi)
- Mielellään koti, jossa aidattu piha (rivitalo tai omakotitalo)
- Perhe, joilla on ymmärrystä ja halua antaa Vanjalle sen tarvitsema aika kotiutumisen kanssa
- Uutta kotia etsitään vain Etelä-Suomesta

Vanja on sirutettu, rokotettu, katsroitu ja loishäädetty.